Missä me toimimme?

Tässä maailmantilanteessa on tärkeää saada tukea ja apua sähköisesti, mutta maailmassa me kaipaamme myös fyysisiä kontakteja ja konkreettisia paikkoja, joissa olla ja kohdata muita ihmisiä. Siksi me olemme luoneet paikkoja kohtaamiseen. Toimipisteemme on Pyhtäällä: Stockfors ja Patruunantalo.

Stockforsin puuhiomo 1902-
Stockforsin tehdasalue oli ennen kaikkea yhteisö, tekijöidensä näköinen ja kokoinen. Se oli elämä, jossa jokaiseen tehtävään oli tekijänsä ja ja jokaiseen tekoon paikkansa. Rytmin ja tarkoitukselle elämälle antoi yhteinen tekeminen, joka kustansi kaiken minkä alueen ihmiset tarvitsivat.

Hyvinvointivaltiomme on rakennettu Stockforsin kaltaisilla alueilla. Rohkeilla päänavauksilla ja ahkerilla ihmisillä. Yhdessä me olemme enemmän, me olemme yhteiskunnan tukijalka. Se Stockfors oli ja se se voi olla taas, jos me olemme yhdessä. Yhdessä rakennetaan hyvinvointi kaikille, ensin lähialueelle ja esimerkillä kaikkialle. Iso tavoite? Ehkä, mutta siten Stockfors syntyikin. Me vaan herätämme asiat uudelleen eloon.

Patruunantalo
Stockforsin tehdasalueen isännöitsijällä oli alueen keskellä talo. Koskaan talossa ei siis varsinaisesti asunut patruunaa, mutta nyt se on Patruunantalo, tämä entisöity ja laajennettu päärakennus tehdasalueen keskellä. Meille tämä on kartano, Patruunoiden koti, ylväs ja upea paikka kokea ylellisyyttä. Stockforsilla oli myös suuri kartanonsa joen alajuoksulla. Mutta koska kartano purettiin vuosien saatossa, käymme siellä ihastelemassa kivijalkaa ja elämme täällä Patruunantalolla kartanoelämää, nautiskelemme kuin ennen vanhaan.

Mikä Patruunantalo on nyt
Patruunantalo on paikka, jossa voi aistia vanhan hengen ja rauhoittua olemaan nyt. Patruunantalolla yhdistyy vanhan ajan yksinkertaisuus ja nykyajan ylellisyys tavalla, joka rauhoittuu, hiljentää, saa ajattelemaan ja asettumaan tähän hetkeen avaten siten ovia ajatella omaa mennyttä ja tulevaa. Patruunantalo hengittää. Se elää ihmisten kanssa, mutta tukevana suojamuurina ulkomaailmaan. Patruunantalo on paikka olla turvassa, hetken, rauhassa.

Kenelle Patruunantalo on
Patruunantalo on kenelle vaan joka arvostaa vanhaa. Patruunantalo on rauhoittumista haluaville, jotka ovat valmiit vaan olemaan tai innostumaan, jos hetki niin vaatii. Patruunantalo ja Stockfors yhdessä on intoutumisen ja innostumisen paikka toteuttaa ja toteutua itsenään tai nauttia muiden toteutumisesta esittävän ja esiintyvän taiteen muodossa

Keitä me olemme
Me olemme joukko eri alojen ja elämänkokemusten yhteen saattamia ihmisiä jakamassa tekemistä ja innostumista aiheiden parissa, jotka tuntuvat hyviltä. Me olemme ihmisiä, jotka tahdomme tehdä tavalla, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Me olemme uudisraivaajia, uudelleen rakentajia, uurastajia, paremman elämän toivossa. Emme usko nopeisiin voittoihin emmekä rahan ohjaavaan voimaan vaan siihen, että kun on oma tavoite, innostus ja tahto tehdä hyvää, se toteutuu, tavalla tai toisella, juuri oikeassa ajassa.

Miksi me olemme Patruunantalolla
Me olemme Patruunantalolla tehdäksemme hyvää. Me haluamme toteuttaa ja toteutua ja antaa ihmisille mahdollisuuksia samaan. Me etsimme pitkään paikkaa, johon pysähtyä ja me emme valinneet Patruunantaloa vaan Stockfors ja Patruunantalo valitsi meidät. Palvelumme on Ihmisyys.

Miten me olemme
Me olemme Ihmisinä ihmisille.Me olemme esillä ja näkyvillä kaikkine traumoineen ja haavoineen, mutta peittämättä myöskään sitä minkä jo osaamme, missä olemme vahvoilla ja mitä voimme jakaa muillekin ihmisille.

Miten Patruunantalolla ollaan
Kaikkineen Patruunantalolla voi olla Ihmisenä ihmiselle, aidosti ja oikeasti sellaisena kuin on, mutta tavoitteena olla hyvin, siten että itsellä ja muilla on hyvä.

Tämä ei ole tuhansien tapahtumien areena, vaikka täällä lukuisia tapahtumia onkin. Tämä ei ole menoa ja meininkiä kaikille. Ei kaikkea kaikille kaiken aikaa. Tämä on oikeita asioita juuri Sinulle oikeaan aikaan. Sopivasti. Rauhassa. Oikealla tavalla. Ihmisten keinoin ihmisille. Ei ulkokultaista markkinahumua vaan todellista elämää. Minä olen täällä, koska rakastan täällä olemista. Haluan sinun rakastavan sitä mitä teet ja miten elät. Ja jos rakastat asioita kanssamme täällä, tämä on Sinulle sopiva paikka.

Tervetuloa Olemisen majataloon, huikean kauniiseen mukavaan käsiteltävän kokoiseen kotoisaan Patruunantaloon ja rosoisen rustiikkiseen luokseen kutsuvaan monien mahdollisuuksien Stockforsin tehdasalueeseen, vielä salaiseen paratiisiin Kymijoen rannalla. Pidetään se sellaisena, meidän omana ja yhteisenä aarteena, oikealla tavalla, arvostaen sen historiaa, juhlien sen nykyisyyttä ja innostuen yhdessä rakentaen sen tulevaisuutta.

Stockforsin kaltaiset paikat suomessa rakensivat sen mitä meillä on nyt. Hyvinvointivaltio, jossa elää maailman onnellisimmat ihmiset. Stockforsin kaltaisissa paikoissa voimme siis rakentaa senkin millainen haluamme Suomemme olevan tulevaisuudessa. Suomi on ollut esimerkki maailmalle niin monessa. Missä me tahdomme sen olevan esimerkki jatkossa, sitä me teemme Stockforsissa. Ja toivomme Sinun olevan osa sitä uutta tulevaisuutta olemalla nyt kanssamme. Jokaisen läsnäolo jättää jälkensä, joka suuntaa paikkaa tulevaan. Siksi olet tärkeä, kaikkialla missä olet. Myös jo meille.

“Jokainen ihminen on laulun arvoinen” ja jokainen tarina luo osan kokonaisuutta. Tuo siis tarinasi Stockforsiin ja ole osa uuden syntyä. Olemalla, tekemällä, sanomalla ja hiljaa olemalla. Olemalla. Se riittää ja on kaikki. Se mitä olet. Tärkeä meille. Muutat osallistumalla, olemalla osa yhteisöä. Ja ehkä samalla muutut Stockforsin voimalla.